perjantai 23. syyskuuta 2011
Out of order
Joo elikkäs kun tännekin tulee niin harvoin mitään päiviteltyä ja mielummin nykyään kirjoittelen englanniksi enkä jaksa kahteen paikkaan samoja asioita kirjoitella, niin täällä tulee ainakin toistaiseksi olemaan hiljaista ja satunnaiset päivitykset tulevat englanninkieliseen blogiin jos jotain vielä sattuu kuulumiset kiinnostamaan. Ehkä tännekin innostuu joskus jotain kirjoittelemaan, mutta toistaiseksi tämä on jäissä. Kiitos kuitenkin mahdollisille lukijoille :)
perjantai 19. elokuuta 2011
Kesän antia
Onpas kesän aikana tämäkin jäänyt entistä vähemmälle huomiolle. Noh joka tapauksessa kesä tuli ja on jo melkein mennytkin. Niin paljon kuin kesästä tykkäänkin niin tämä ei ollut kyllä parhaasta päästä. Kiva asia tietty oli että pääsin Seinäjoen kirjastoon kesätöihin. Se olikin sitten about ainut hyvä asia mikä kesästä tulee mieleen.
Huonoina asioina mainittakoon pari parisuhdesotkua, joista toinen hieman kirpaisi. Eivät siis kumpikaan päättyneet onnellisesti (paitsi toisten osapuolien kannalta) :P Ja sitten tietysti kesän paskin osuus eli kissa karkasi ja kuukauden karussa olemisen jälkeen löytyi kuolleena tien reunasta. Kaikki ei ehkä eläimistä pidä, mutta minä rakastin Maisaa kovasti, joten tämä tapaus vei kyllä kesästä mahdolliset hyvät puolet unholaan.
Siinä oli oikeastaan kesän ajalta mieleen jääneet tapahtumat. Toki välillä tuli käytyä viihteelläkin, mutta eipä niissäkään mainittavan arvoisia reissuja oikein ollut vaikka ihan hauskoja olivatkin.
Näin siis tänä kesänä. Seuraavaksi pitäisikin sitten valmistautua syksyyn, joka sattuu olemaan vähiten mieluisin vuodenaika minulle ja asiaa tuskin auttaa se että pitäisi ruveta vääntämään oparia ja motivaatio on jossain kaukana, mutta eiköhän syksystäkin selviä. Hauskaa syksyn odotusta siis (mahdollisille) lukijoille :)

sunnuntai 15. toukokuuta 2011
Tulin, näin, avauduin
Löytyihän sitä seuraakin eilen loppujen lopuksi ja nollaaminen oli aika totaalinen mikä olikin kyllä hieman tarkoituksena :)
Eniveis niistä pohdinnoista. Kun mie muutin seinäjoelle niin syystä tahi toisesta ihmiset avautu mulle asioista. Se ei minua haittaa lainkaan ja välillä siitä tulee jopa hyvä mieli kun voi tuntea itsensä tarpeelliseksi. Itse en alkuvaiheissa avautumista niin harrastanut, mikä oikeastaan johtui siitä, ettei minulla ollut mitään avautumisen aihetta. Nykyään kuitenkin tulee avauduttua ihmisille milloin enemmän, milloin vähemmän ja jostain syystä se hieman häiritsee minua. Asiaan voi vaikuttaa sekin, että johtuen tuosta alkuvaiheesta olen jotenkin kuvitellut itseni enemmän kuuntelijaksi kuin avautujaksi. En ole ihan varma miksi näin on, mutta välillä avautumisen jälkeen tulee jotenkin syyllinen tai katuva olotila.
Joka kerralla tuota olotilaa ei onneksi tule, mikä on hyvä, koska välillä on ihan hyvä avautua ettei asiat keräänny ja purkaudu joskus kerralla mahdollisesti ikävällä tavalla. Tästäkin valitettavasti löytyy kokemusta, mutta onneksi ei mitään sen vakavampaa kuitenkaan. Tuo olotila on kuitenkin saanut minut pohtimaan miten muut ihmiset mahdollisesti suhtautuvat avautumiseen. Senkin olen huomannut että välillä tulee oletettua, että ihmiset ajattelevat asioista samalla tavalla kuin itse ajattelee vaikka se harvoin pitää paikkansa.
Nyt kun asiaa ajattelen niin ehkä se oma ajoittainen katumus johtuu siitä, että tuntee paljastavansa itsestään liikaa tai jotain. En tiedä onko siinäkään toisaalta mitään järkeä kun yleensä tulee avauduttua kavereille eikä täysin tuntemattomille ihmisille. Noh en tiedä onko tässä mitään järkeä muutenkaan, mutta tulipahan kirjoiteltua. Kuitenkin jos elämästä löytyy ihminen jolle avautua niin suosittelen lämpimästi, koska se helpottaa oloa kummasti :)
Nyt sitten jännäämään MM-finaalin pariin :)

lauantai 14. toukokuuta 2011
Phail
On tässä muutama viikko tullu ootettua tätä päivää. Kavereitten bändin keikka wartissa, koulu ohi ja kunnon nollaus. No kuinka sitten kävikään? Bändin keikka peruuntui valitettavien olosuhteiden johdosta, koulu toki loppui ja nollaus kiinnostaisi, mutta seuraa ei toistaiseksi oikein tunnu löytyvän. Kaipa ihmiset säästelevät huomiseksi Suomen peliä varten tai jotain. Toki itsekseen juominenkin onnistuu, mutta ei se ole oikein sitä mitä odotin eikä edes niin hauskaa. Ei tämä toukokuu ole kyllä kovin vahvasti alkanut ja tuskin tulee jatkossakaan kovin mielekästä olemaan mutta minkäs sille tekee. Tuuripeliä tämä elämä tuntuu olevan eikä minulla sitä tuuria juuri nyt satu olemaan. Vaan sellaista se välillä on. Mietin eilen paria pohdinnan aihetta mistä voisin kirjoittaa tännekin, mutta en tässä vaiheessa kyllä taida kun alkoholia on tullut hieman nautittua ja teksteistä voisi tulla mielenkiintoisia :P Ehkäpä jatkossa tulen kirjoittelemaan taas yleisiä pohdintoja enemmän tänne kun elämässä ei tunnu niin hirveästi tapahtuvan. Tämä riittäköön tältä erää.
Hiljaista
Taas on edellisestä päivityksestä vierähtänyt "hieman" aikaa mutta kun ei oikein mitään painokelpoista asiaa ole ollut. Samaa vanhaa koulu-työ-akselia on koluttu, mutta se loppui nyt hetkeksi kun tänään oli viimeinen päivä koulua tälle keväälle. Sain jopa runtattua viimeiset koulutehtävätkin tällä viikolla kasaan ja kävin tekemässä kaksi tenttiä, joista kumpikaan tuskin menee läpi, mutta oh well. Niitä voi pohtia sitten syksyllä uudestaan jos tarvis on.
Välillä elämässä sattuu myös jänniä asioita ja voi joutua tilanteisiin johon ei todellakaan kuvitellut joutuvansa, mutta eipä elämän kai ole tarkoituskaan olla pelkkää herkkua. Noh kai sitä kokemuksista kasvaa ihmisenä tai jotain sen suuntaista. Kesällä on noin kuukauden pätkä kesätöitä tiedossa, mutta muuten kesän suunnitelmat onkin auki. Saa nähdä kuinka nopeasti unirytmi lähtee taas käsistä, mutta väliäkös silläkään toisaalta kun lomaa on.
Sunnuntaina sitten jännätään josko Suomi onnistuisi voittamaan jääkiekossa kultaa. Olishan se toisaalta hienoa nähdä mestaruus, josta jotain jopa muistaisikin, mutta en jaksa siihen silti uskoa. Hopeakin on kuitenkin ihan hieno saavutus joukkueelta, joka ei etukäteen niin hyvältä vaikuttanut.
Katsotaan josko jatkossa tulisi useammin jotain kirjoittamisen aihetta, mutta vähän epäilen ellei nyt sitten jotain täysin mullistavaa tapahdu. Vaan jospa jättäisi tämän taas tähän ja suuntaisi kohti unten maita.

maanantai 4. huhtikuuta 2011
torstai 24. maaliskuuta 2011
Että sellasta
Taas on taukoo riittäny päivittelystä. Ei vaan oo jaksanu mitään kirjotella eikä tässä nyt niin hirveen erikoisia oo tapahtunukaan. Samma vanha paska päivästä toiseen. On taas ollu angstipäivä jostain syystä kuten tekstistä voi ehkä päätellä. En vaan oikein tiiä et miks ku asiat on melko lailla hyvin kuiteski ja se nakertaa ehkä vielä enempi. Jos tietäis et mikä mättää ni olis helpompi suhtautua asiaan. Koulussaki tuli vaan mietittyä et joko tässä on tulossa oikeesti hulluks. Mut hienoja päiviä tällaset joo.
Tosiaan ei oo pahemmin mitään erikoista tapahtunu viime kerran jälkeen ainakaan sellasta minkä kokisin mainitsemisen arvoiseksi. Sama vanha koulu-työ-satunnainen juominen-akseli toimii edelleen ja varmaan jatkuu samanlaisena jonkin aikaa. Eipä siinäkään mitään vikaa kai oo mut välillä tekis mieli kyllä päästä karkuun kaikkee ja kaikkia. Huomenna olis markkinoinnin tenttikin kivasti eikä oo kiinnostanu lukee yhtään toistaseks. Pitäis vissiin kohta jotain katella. Taitaa olla melkein vuos edellisestä tentistäkin ni voipi vaikuttaa sekin siihen et on vähän motivaation kanssa onkelmaa.
Jospa sitä lopettelis tältä erää taas tähän ja mahollisesti koittais seuraavaks kerraks keksiä jotain järkevää. Sitä tuskin tulee kyllä tapahtumaan mutta ihan sama.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)