Olen kuullut useammasta lähteestä ajan saatossa, että minun pitäisi ruveta itsekkäämmäksi ja kusipäisemmäksi. Kusipäisyydestä en tiedä, mutta itsekyyttä olisi omasta mielestänikin ihan hyvä saada ripaus lisää. Silloin kun muutin seinämäelle -08 syksyllä, ajattelin muuttaa luonnettani vähän siihen suuntaan, mutta näin puolentoista vuoden jälkeen ei voi kuin todeta ettei se ole onnistunut. Ehkäpä luonnetta ei voi väkisin muuttaa, vaan muutoksen täytyy tapahtua luonnollisesti. Noh tällä mennään sitä odotellessa.
Koulukin alkaa olla vähitellen hoidossa toisen vuoden osalta, kunhan saisi vielä loppurutistuksen vedettyä toukokuussa. Tosin ilmoittauduin parille kesäkurssille niin pääsee kesälläkin nauttimaan opiskelun ihanuudesta. Onneksi motivaatiota on melkein riittänyt tämän vuoden puolella. Noh helpottaapahan hieman ensi vuotta ajatellen, joten siinä mielessä ihan jees.
Kitaranrakennuskurssi polttelee edelleen mielessä ja toivon kovasti etten jänistä syksyllä mikäli kurssi järjestetään.
Vielä yksi hieno biisi tähän loppuun
tiistai 27. huhtikuuta 2010
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
Parhautta
Olipahan vaan mahtavat keikat. En oikein tienny miten homma toimis livenä, mutta Before the Dawn ja Ghost Brigade kyllä ylittivät suurimmatkin odotukset moninkertaisesti \o/ Sieltä matka jatkui vielä warttiin, jossa Truckfighters veti kanssa hienon keikan. Harvemmin on tuollaisia iltoja jolloin näkee kolme mahtikeikkaa ja siihen vielä hyvä seura päälle niin täytyy kyllä sanoa että eilinen oli aika parhautta.
keskiviikko 21. huhtikuuta 2010
Ajatusten vanki
Minäkin haluaisin joskus mennä vain tunteiden mukana.
Tanssia musiikin mukana ja elää estottomana edes hetken,
mutta aivot eivät vain anna periksi.
Ollappa joskus villi ja vapaa, mutta elämä on julmaa.

maanantai 19. huhtikuuta 2010
Innostusta ilmassa
Olipahan taas turha päivä koulussa. Onneks sentään oli tunnit atk-luokassa niin ehti selailla kitaramikkejä. Alan innostua päivä päivältä enemmän kitaranrakennuskurssista, mutta kuitenkin viime hetkellä tulee varmaan jätettyä menemättä sinne :P Noh se on syksyn murhe ja siihen on vielä aikaa, mutta ainakin tunneilla löysin kivalta vaikuttavat mikit jos vaikka tulee lähdettyä rakentelemaan kitaraa.

Olis aika ihanan näköset ainaki ja mitä netistä oon lukenu ni ihan hyvä soundikin pitäis löytyä.
Mutta se siitä. Huomenna pitäisi käydä tekemässä harjoittelusopimus ja sitten olisi sekin asia hoidossa. Sitten vaan odottelemaan elokuun loppua ja loppuelämän kannalta yllättävänkin tärkeää harjoittelua.
Ainiin ja kuulokkeita on ikävä :/

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010
Homma toimii
Kirjoittelenpa välillä päivällä enkä väsyneenä/kännissä illalla niinkuin yleensä. Se on jännä miten pienistä asioista voi tulla hyvälle tuulelle. Nytkin pelkkä auringonpaiste riitti siihen, mutta sain myöskin postitettua myymäni kuulokkeet ja maksettua uudet joten kuulokkeiden vaihtokin etenee mukavasti. Huomenna pitäisi myös netin vaihtua 24 megaiseksi joten ei tässä voi kauheasti valittaa. Paitsi jos "uudet" kuulokkeet osoittautuvat paskoiksi, mutta toivottavasti ei. Nyt vaan jännään, että ehtiikö myyjä postittaa ne minulle ajoissa, jotta ne ehtisivät minulle tällä viikolla vai meneekö se ensi viikkoon. Eniveis fiilis on oikein mainio tällä hetkellä vaikka pitkästä aikaa joutuukin ilman kuulokkeita elämään. Taidanpa tältä erää lopetella tähän ja lähden tekemään pekonilasagnea.
maanantai 5. huhtikuuta 2010
Uudet tuulet puhaltavat
Edellisestä päivityksestä onkin jo aikaa melkein luvattoman paljon. Mutta toisaalta koska tarkoitus olikin kirjoitella sillon kuin huvittaa niin ihan sama. Eni hau uusia asioita on tullut ilmi jonkin verran. Osa hyviä ja osa vähemmän hyviä ainakin jos itsekkäästi ajattelee. Ja kaikkihan me siihen välillä syyllistymme.
Noh hyviä asioita on aluksi se, että pääsin kuin pääsinkin seinämäen pääkirjastoon harjoitteluun ensi syksyksi. Positiivista asiassa on se ettei tarvitse säätää muuttohommien kanssa ja se että pääsee harjoitteluun yleiseen kirjastoon. Vielä pitäisi käydä tekemässä harjoittelusopimus, mutta onhan tässä aikaa. Kun sain tietää päässeeni seinämäelle harjoitteluun niin tulevaisuuttakin pystyi miettimään vähän enemmän eteenpäin. Hankin esim. uuden, nopeamman netin, joka kyllä kytkeytyy vasta 15. päivä ainakin jos kaikki menee nappiin.
Sitten niitä "huonoja" asioita. Noh ensinnäkään kaikki hakijat eivät päässeet seinämäelle mikä on monelle varmasti harmin paikka. Toivottavasti kaikki kuitenkin löytävät jonkun paikan etteivät opiskelut viivästy pelkästään harjoittelun takia. Myöskin kevään tullen ihmisten seikkailun halu herää ja itselleni yllättävänkin moni kaveri/tuttu on ilmoittanut vaihtavansa paikkakuntaa. Osa on varmasti lähdössä ja ajankohtakin on jo lyöty lukkoon ja osa on varma lähdöstään mutta ajankohta on vielä epävarma. Joka tapauksessa on haikeaa nähdä kavereiden lähtevän muille maille, mutta toisaalta heille se on varmastikin paras ratkaisu ja toivon heille kaikkea hyvää. Ja eiköhän sitä tule ihmisiä nähtyä kuitenkin muuttojen jälkeenkin. Myöskin osa luokkalaisista lähtee pois syksyn ajaksi harjoittelun takia ja heitäkään ei välttämättä kevään jälkeen nää vasta kuin pidemmän ajan kuluttua. Mutta toisaalta kaikki tämä kuuluu elämään. Onneksi tännekin kuitenkin jää vielä kavereita ettei tarvitse täysin yksin jäädä ja ensi syksynä tulee taas uusia kikoja joihin tutustua. Ja viime syksynä alottaneisiinkin voisi tutustua paremmin jossain välissä, ehkä.
Ja vielä kolmas asia. Olen aina ajatellut että uskon jumalaan. En välttämättä niin että olisin uskovainen ja olen varma etten ole tullut uskoon, mutta silti olen kuvitellut uskovani jumalaan. Lähiaikoina olen alkanut miettiä kuitenkin, mahdanko oikeasti uskoa, koska en halua sanoa että muut uskonnot olisivat väärässä. Koska mistäs minä sen tietäisin. Tässä on kuitenkin ristiriita, joka välillä ahdistaa, mutta kuitenkin ainakin toistaiseksi luotan siihen, että uskon.
Jospa tämä riittäisi tältä erää. Kenties saisin seuraavan päivityksen vähän nopeammin, mutta tuskinpa tätä kovin moni ihminen lukee joten ei ihmisiä ehkä haittaa jos tänne ei tekstiä ilmaannu. Kommentoikaa toki jos olen väärässä.
Ainiin ja tämän hetken kovinta musiikkia ovat seuraavat: Porcupine Tree - A Smart Kid, 22-Pistepirkko - Birdy, 22-Pistepirkko - This Time sekä Before the Dawnin uusi EP ja Black Sun Aeonin uusi albumi. Haaveilen myöskin kovasti meneväni ensi syksynä kitaranrakennuskurssille. Aika näyttää tuleeko sinne lähdettyä.

Tunnisteet:
harjoittelu,
kaverit,
koulu,
musiikki,
Uskonto
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)